keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Seepian sävyissä

Määritelmän mukaan valokuva on sähkömagneettista säteilyä, eli yleensä valoa, tallentamalla luotu pysyvä kuva. Ensimmäisen pysyvän valokuvan loi ranskalainen keksijä Joseph Nicéphore Niépce 1826. Kehitys oli tämän jälkeen nopeaa ja käytännön sovellukset vaihtuivat melko nopeaan tahtiin. Suosituimmat muodot olivat kuitenkin käytössä melko pitkään.

Neulansilmäkameran idea
Neulansilmä kamera, jolle valokuvan keksintö perustui, oli kehitetty jo muinaisessa Kreikassa ja Kiinassa. Camera Obscura oli huone tai laatikko, jonka takaseinälle näkymä heijastui pienen reiän kautta ylösalaisin. Se perustuu optiseen ilmiöön, jonka mukaan kulkiessaan pienen reiän tai raon läpi näkymä heijastuu sen taakse käänteisenä.

Varsinkin 1500-luvulla neulansilmäkameraa käytettiin paljon taiteilijoiden apuvälineenä. 1600-1700-luvulla keksintöä kehitettiin käyttämällä reiän sijaan kuperaa linssiä. Valoa saatiin enemmän ja sitä oli helpompi käyttää piirtämisen apuvälineenä. Lisäämällä siihen vielä 45 asteen kulmassa oleva peili, saatiin kuva heijastettua sen lattialle oikein päin. Kun Camera Obscuran sisään vietiin valo, saatiin taikalyhty, joka heijasti seinälle kuvia.


1842 Turussa otettu valokuva.
Dagerrotypian synty ja kehitys
Se, mitä Niécpe itse asiassa keksi, oli kuvan tallentaminen. Hänen onnistui saada aikaan pysyvä kuva käyttämällä kovatina levyä, jonka hän oli päällystänyt bitumilla, jonka hän sitten liuotti laventeliöljyllä. Bitumilla on tapana kovettua valon vaikutuksesta. Tätä ensimmäistä menetelmää kutsutaan nimellä heliotypia.

Sen jälkeen Niécpe jatkoi kokeilua hopea-yhdisteillä, perustuen 1700-luvun huomioon, että hopeanitraatti tummuu valossa. Niépce ja Luis Daguerre kehittivä hopeatekniikkaa edelleen. 1833 Niécpe kuoli ja jätti muistiinpanonsa Daguerrelle.

1839 Daguerre julisti, että hän oli keksinyt tekniikan kuparilevyä ja hopeaa käyttäen, joka sittemmin tunnettiin dagerrotypiana. Huolella kiillotettu kuparilevy oli pinnoitettu ohuesti hopealla ja kuva saatiin siitä esiin elohopeahöyryllä. Ranskan tiedeakatemia osti Daguerrelta keksinnön oikeudet ja vapautti sen koko maailman käyttöön. Jo samana vuonna tuli valmistukseen ensimmäinen kaupallinen kamera.

Dagerrotyyppi-kamera
Tekniikka levisi nopeasti ja jo 1842 Suomessakin otettiin ensimmäiset kuvat. Kuvat olivat kuitenkin kosketusherkkiä. Sen vuoksi ne suljettiin kaasulla suojattuihin rasioihin. Daguerrotypiat olivat lisäksi positiiveja, eivätkä negatiiveja, ja näin ollen niistä ei saanut kopioita.

Aluksi kuvia otettiin sisätiloissa, joissa valaistusta voitiin säädellä, mutta tekniikan kehittyessä myös ulkokuvia otettiin. 1800-luvun puolivälissä vanha tekniikka sai haastajakseen uusia kehittyneempiä keinoja. Pitkän valotusajan vuoksi henkilökuvissa käytettiin usein niskatukia.

Negatiivien valmistustekniikka kehittyi kyllä pian dagerrotypian jälkeen. Uusien tekniikoiden patentit kuitenkin rajoittivat käyttöä ja tekivät niistä kalliita menetelmiä, joten dagerrotypia säilyi suosittuna menetelmänä melko pitkään. Dagerrotyypeissä poseeraaminen oli työlästä ja esimerkiksi Punch lehti pilaili tärähtäneiden kuvien kustannuksella. Lasille valmistetut ambrotyypit alkoi kilpailla dagerrotypian kanssa 1850-luvulla, mutta niiden suosio oli lyhytaikainen.


Ferrotyypit olivat kansan suosikkeja.
Peltikuvat
Kollodium eli nitroselluloosa valokuvat alkoivat kehittyä 1840-luvulla ja saavutti suosiota 1850-luvulla. Niissä käytettiin märkälevytekniikkaa. Suosituin nitro-selluloosaa hyödyntävistä menetelmistä oli edullinen, yksinkertainen ja nopea ferrotypia (en: tintype). Siitä tuli suosittu 1860-luvulta lähtien.

Ferrotypiaa käytettiin myös liikkuvissa valokuvauskojuissa, jotka kiersivät markkinoilta ja toreilta toiselle. Valo-kuvan sai muutamassa minuutissa. Ensimmäiset pikakuva automaatit syntyivät ferrotypiaa hyödyntäen jo 1800-luvun lopulla. Suomessa ferro-tyypit eli peltilevykuvat olivat suosittuja 1890-1920-luvuilla.

Peltikuvan luonne näkyy
tässä hyvin. CC0-1.0
Ferrotyypit olivat valokuvia, jotka olivat tulostettu ohuelle, yleensä emaloidulle peltilevylle. Itse valokuva on itse asiassa negatiivi, mutta tumma tausta antaa sille positiivin vaikutelman. Peltikuvat olivat erityisen suosittuja sisällissodan jälkeisessä Yhdysvalloissa, kun monissa muissa paikoissa maailmaa käytettiin samaa menetelmää hyödyntäviä, mutta lasilevylle tulostuvia ambrotyyppejä. Ohuiden ferrotyyppien etuna oli kuitenkin, että niistä saattoi koota albumeja. Vahingoittuneet (pdf) ferrotyypit ovat useimmiten vääntyneet tai ruostuneet.

Modernin valokuvauksen selluloidi-negatiivit tulivat käyttöön 1880-luvulla ja alkoivat vähitellen syrjäyttää ferrotyyppejä, jotka kuitenkin pitivät pintansa yllättävän pitkään.


Autokromi 1. maailmansodasta.
Värivalokuvan kehitys
Ensimmäisiä värivalokuva kokeiluja saatiin onnistumaan jo 1860-luvulla ja periaatteessa lähes kaikkia tarvittavia väerjä voitiin toistaa 1880-luvulla. Kuviin saatettiin myös värjätä käsin yksityiskohtia esimerkiksi punaiset posket, jotka toivat niihin eloa. Ensimmäinen käytännöllinen täys-värikuvatekniikka oli Lumierin veljesten 1907 käyttöönottama auto-kromia (en: autochrome).

Autokromiassa valokuva-alustalle oli ripoteltu värjättyä hienoa peruna-jauhoa. Lasilevylle tulostui positiivi pääväreissä. Lopputulos oli utuinen ja hieman rakeinen. Omasta mielestäni se näyttää hieman jälkivärjätyltä ja alunperin kuvittelinkin kuvia käsin värjätyiksi. Lumieren veljekset valmistivat valokuvamateriaaliaan niin nopeasti kuin kykenivät, mutta eivät täysin pystyneet tyydyttämään kysyntää, joka varsinkin kauempana saattoi nostaa hintoja huimiksi.

Käsinvärjätty
Vuonna 1936 Kodak vihdoin kehitti värifilmin, joka nopeasti syrjäytti aiemmin suositun autokromian.

Sanastoa:
Positiivi = on valokuvan ja elokuvan tuotos, jonka valotusasteet ja värejä käytettäessä myös värit jokseenkin vastaavat todellisuutta.
Negatiivi = on esimerkiksi valokuvauksessa käytettävä tuloste, jonka valoitusasteet ja värejä käytettäessä myös värit ovat vastakkaisia haluttuun lopputulokseen nähden. Sitä voidaan käyttää positiivin valmistamiseen.

Vanhoja valokuvia netissä esimerkiksi
Museovirasto: Tuhat tuntematonta & kuvakokoelmat
Yksityisten keskusarkistojen kuvaprojekti KARK
Elkan arkisto
Lasipalatsi: Albumit auki
Suomen valokuvataiteen museo

Ei kommentteja: